Olen viime aikoina miettinyt että mitä kaikkea hauskaa pitäisi toteuttaa elämässä. Monesti sitä miettii että pitäisi lähteä sinne ja tänne, tehdä sitä ja tätä, mutta jostain syystä näitä ei vain tule toteutettua. Monesti näiden asioiden tekeminen on kuitenkin vain itsestä kiinni. Täytyy vain päättää toteuttaa pitkään unelmoima asia – ottaa itseään niskasta kiinni.
Olen viime aikoina miettinyt että mitä kaikkea hauskaa pitäisi toteuttaa elämässä. Monesti sitä miettii että pitäisi lähteä sinne ja tänne, tehdä sitä ja tätä, mutta jostain syystä näitä ei vain tule toteutettua. Monesti näiden asioiden tekeminen on kuitenkin vain itsestä kiinni. Täytyy vain päättää toteuttaa pitkään unelmoima asia – ottaa itseään niskasta kiinni.
Aloin laatimaan näistä asioista listaa. Samalla huomasin, että asiat ovat monesti kokoluokaltaan aika erilaisia. Esimerkiksi ulkomaille muuttaminen ja Formula-matkan tekeminen eivät oikein mahdu samalle viivalle – silti molemmat mahtuvat listalle. Osa asioista saattaa olla ainakin lyhyellä aikavälillä toisiaan poissulkevia, mutta toisaalta kaikkia listalla olevia asioita ei olekaan tarkoitus toteuttaa heti. Isompia asioita pitää (saa) myös suunnitella ja suunnittelemiseen voi mennä monta vuotta. Suunnitteleminen on osa toteuttamista.
Listaa pitää myös priorisoida pitkin elämää. Nyt tärkeältä tuntuva asia voi tuntuakin myöhemmin vähemmän tärkeältä ja toisin päin. Listaa saa ja pitääkin täydentää jatkuvasti ja listalta voi myös tiputtaa asioita pois.
Tässä osa tämänhetkisestä listasta. Asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä eikä myöskään missään ”mittakaavajärjestyksessä”, vaan sopivasti kaikki sekaisin. Kaikilta osin lista ei myöskään ole julkinen, joten tässä vain vähän tuntumaa ;)
- Formula 1 kisamatka. Eiköhän näitä vielä tulevaisuudessakin tule käytyä.
- MM-Ralli kisamatka
- USA Road Trip autolla. Itärannikolta länsirannikolle mielenkiintoisia kaupunkeja kiertäen.
- Oman talon rakennuttaminen. Tämä ei olisi mahtunut listalle vielä muutama vuosi sitten, mutta niin se mieli muuttuu.
- Ulkomaille muuttaminen 1-2 –vuodeksi. Tilanteen mukaan pidemmäksikin aikaa jos siltä tuntuu. Kohdetta en ole kovin tarkkaan miettinyt, mutta todennäköisesti englanninkieliseen maahan, esim. Australia (esim. Brisbane), USA, Singapore, mutta miksei myös esim. Espanja. Yksi ulkomaille muuton driveri on tuskastuminen Suomen talven pimeyteen ja kylmyyteen.
- Ison puumajan rakentaminen lasten kanssa mökin metsään. Siis oikeesti iso, ainakin 2-kerrosta ja parikyt neliöö.
- Robert Heleniuksen nyrkkeilymatsin näkeminen livenä ulkomailla. Helsingissä homma jo tsekattu.
- Aidon Koben härän maistaminen Japanissa. ”Feikin” Koben härän syöminen on myös ok ja listalla, mutta ultimate tavoite on syödä aitoa alkuperäistä Japanissa.
- Olympialaiset (katsojana kuitenkin vain ;). Tavoitteena 2020-vuoden kisat jotka järjestetään joko Madridissa, Instanbulissa tai Tokiossa. Viimeksi mainittu olisi oma suosikkini, joka mahdollistaisi myös tuon Koben härän maistelun ;)
- Jalkapallon MM-kisat. Seuraavat kisat ovat Brasiliassa 2014, joka lienee vielä liian aikaisin. 2018 ne järjestetään Venäjällä, joka ei kuulosta parhaalta MM-kisakohteelta. Qatar 2022 sen sijaan kuulostaa erittäin hyvältä :)
- Raha ei tuo automaattisesti onnea, mutta kai sitä jokainen haluaisi tulla myös miljonääriksi. Se voisi kummasti myös auttaa näiden tavoitteiden täyttymisessä ;)
- Oman siiderin tekeminen (kts. Siideriharrastus)
- Siiderimatka Ranskaan tai Englantiin (majoittuminen paikallisella siideritilalla jne..)
- Myöhemmin useammankin uuden firman perustaminen ja menestyvän liiketoiminnan kehittäminen. Samalla yrittäjähengen tartuttaminen (mutta ei tuputtaminen) niin Hillalle kuin Vilhollekin.
- Räkä-yhtyeemme albumin julkaisu ja keikka pienelle yleisölle (työn alla ja keikkatauolla vuodesta 1996. Bändissä soittavat lisäkseni Antti ja Jari)
- F1-radalla (tai muulla isolla radalla) hyvällä rata-autolla ajaminen
- Erilaisia matkakohteita voisi listalle laittaa vaikka kuinka paljon, joten kaikkien listalle laittaminen ei ole kovin mielekästä. Tässä ehkä muutamia poimintoja:
- Singapore, Australia ja Uusi-Seelanti (olen käynyt n. 15-vuotiaana, mutta nyt aikuisiällä)
- Tyynenmeren saarivaltioiden kiertelyä
- Karibian risteily
- Las Vegas
- Rankat fyysiset haasteet kuten maratonin juokseminen voisivat hyvin kuulua jonkun listalle, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät houkuttele. Mutta ties vaikka neljänkympin huumassa sitä alkaisi haluamaan tällaistakin.
Listaa miettiessä huomasin myös, että monta listalle sopivaa asiaa on jo ehtinyt toteuttaa näiden 32-vuoden aikana!
Kerro mitä sinun listalle voisi kuulua?
Tulevalla mökkireissullahan Räkä voi esiintyä pienelle yleisölle? :D